Harkkavuoro 2

Harkkavuoro 2: Ensihoitopalvelun pääasema, Mustamäen kaupunginosa
Keikkamäärä: Paljon!, joista lapsipotilaita 4?

Meillä oli niiiiin paljon hälytyksiä, että menin laskuissa sekaisin alta aikayksikön. Enkä muistanut kysyä team leaderiltamme keikkamäärää. Täytyy huomenna kolmannessa vuorossa selvittää, saisinko keikkamäärää tietooni vielä jostain. Voisin sitten päivittää asian tänne ihan itsenikin vuoksi, niin saisin sitten viimeisen vuoron jälkeen kokonaismäärän kaikista keikoista. Lapsipotilaiden määrää seuraan sen vuoksi, koska Suomessa 14 harjoitteluviikon jälkeen olin hoitanut vain kaksi lapsipotilasta. Palaan asiaan tämän suhteen myöhemmin!

Tällaisissa työvaatteissa kuljen! Vaatetus on samanlainen kuin kaikilla työntekijöillä.
Kuvasta puuttuu vielä työasuun kuuluva ulkotakki, joka on hyvin samaa tyyliä kuin kuvassa päällä oleva liivi.

Toinen harjoitteluvuoro meni huomattavasti mukavammin terveenä. Tällä kertaa asemapaikkani oli ensihoitopalvelun pääasemalla Mustamäen kaupunginosassa. Asema on hyvin moderni, kaksikerroksinen rakennus. Työvuorossa olevien henkilöiden lisäksi asemalla työskentelevät myös ensihoitopalvelun hallinnollisen puolen henkilöt. Nukkumahuoneissa ei tällä kertaa nukuttu ambulansseittain, vaan miehille ja naisille oli eri huoneet. Varustelu huoneissa oli sama kuin viimeksi. Ns. sosiaalitiloihin kuuluvat isot pukuhuoneet, joiden yhteydessä on isot peseytymistilat ja sauna<3, sekä keittiö-olohuone -kompleksi.

Neljän hengen nukkumahuone, miun petipaikka oikealla edessä.

Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä tässä unta kaaliinsa saa.

Työvuoroni aikana työskentelin kahden eri assistant nursen kanssa. Ensimmäisen puoliskon vuorosta olin nuoren mieshoitajan kanssa, puhuttakoot hänestä vaikka nimellä Moottoripyörämies (koska hän kertoi harrastavansa moottoripyöräilyä). MP-mies puhui erittäin hyvää englantia. Hän kertoi minulle työskennelleensä ensihoitopalvelulla nyt lähes kaksi vuotta. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja. Pääsin MP-miehen ohjauksessa laittamaan ensimmäiset suoniyhteydet tässä maailmankolkassa ja sainkin palautetta näppärästä työskentelystä.

Vuoron ensimmäinen puolisko eteni mukavasti, kun työasioiden lisäksi keskustelimme MP-miehen kanssa mm. matkustamisesta, Suomen ja Viron terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutuksien eroista (joka onkin hyvä aihe kirjoittaa auki tänne blogin puolelle) ja Tallinnassa asumisesta. Tämän lisäksi minulla oli tietyistä keikoista paljon kysymyksiä hoitoprotokollien osalta. Esimerkiksi aivohalvauspotilaiden osalta erot ovat kyllä varsin huomattavat ja niitä jäinkin mietiskelemään pitkäksi aikaa. On ollut jännää huomata, kuinka aivot raksuttavat jokaisen keikan kohdalla ja tulee lähes poikkeuksetta mietittyä, miten asiat Suomen ensihoidossa tehtäisiin. Vaikuttaa siltä, että täällä ei tehdä läheskään niin paljoa töitä kaikkien potilaiden kohdalla, kuin mitä Suomessa.

Sisätöppöset ja työkengät siistissä rivissä sängyn vieressä.

Päiväsaikaan keikkoja oli lähestulkoon jatkuvalla syötöllä. Puolen päivän aikoihin ambulanssiimme tuli team leaderiksi opiskeleva hoitaja, jonka tarkoitus oli suorittaa valvottu testi kolmen hälytyksen verran. Tänä aikana odottelin asemalla testin loppumista, jolloin pääsisin hyppäämään takaisin remmiin.

Työvuorotiimissämme ollut team leader, jota kutsun nimellä Nallekarhumies (jonka karhumainen olemus muodostui harmaista hiuksista, kahden metrin pituudesta ja ladon ovien levyisistä hartioista). Nallekarhumiehen kanssa juttelimme pitkiäkin pätkiä suomeksi ja hän selitti minulle usein keikkojen jälkeen niihin liittyviä seikkoja suomeksi. Tiimimme kuski kertoi käyneensä pari vuotta sitten Lappeenrannassa Sataman valot-nimisen tapahtuman aikaan.

Työvuoron jälkimmäisen puoliskon olin nuoren naishoitajan kanssa, jolla oli saman verran työkokemusta kuin MP-miehellä. Kutsutaan naista nyt vaikka nimellä Pisama (koska niitä hänellä riitti!). Pisama ei puhunut hirmu hyvää englantia, mutta oli mukava huomata että hän kuitenkin yritti keskustella kanssani, vaikka englannin puhuminen tuntui häntä jännittävän jonkin verran. Pisaman ohjauksessa pääsin muun tutkimisen ohella valmistelemaan lääkkeitä ja antamaan lääkepistoksen pakaraan.
Koulussa meille on lihakseen pistettäviä lääkkeitä varten opetettu pistämään lihakseen pistettävät lääkkeet ventrogluteaalisesti (alla olevassa kuvassa keskellä), joka on suositellumpi pistopaikka pakaraan pistämisen sijaan. Sen vuoksi tuo pakaraan pistäminen tuntuu aina vähän viheliäältä, kun tietää osaavansa turvallisemman pistotavan.

Nyt tuntuu, että mitään järkevää tekstiä ei tästä vuorosta irtoa. Olin ylpeä siitä, että heräsin yölläkin jokaiselle hälytykselle ihan omatoimisesti. Välillä tuntui, että pönttö on aivan sekaisin, mutta pää pysyi yllättävän skarppina. Huomenna jälleen uusi vuoro ja uudet kujeet!

Kello 02:05.

Vuoron erikoisimmat potilastapaukset:

1. Vanha nainen, tajuton, huonosti hengittelevä. Ei reagoi herättelyille, vahva epäilys neurologisesta tapahtumasta.
2. Nuori mies, sammunut hankeen, lievästi alilämpöinen.