Harkkavuoro 8

Harkkavuoro 8: Tallinnan kaupunkikeskustan asema
Hälytysmäärä: 12 potilasta, 1 lapsipotilas

Tässä vuorossa olin nyt toista kertaa Tallinnan keskustan asemalla. Alunperin minun oli tarkoitus olla Haaberstin kaupunginosassa. Vuoroni ohjaajan sijoitusta oli kuitenkin vaihdettu. En ollut tällä kertaa oman ohjaajani kanssa. Ohjaajani oli vastavalmistunut sairaanhoitaja.

Edellisestä kerrasta poiketen tällä kertaa saimme ilokselle paljon humalaisia törppöjä, joiden käytöstavat olivat selkeästikin unohtuneet viimeisimmän kaljatuopin pohjalle. Milloin he vastustelivat hoitotoimenpiteitä, yrittivät rynniä päälle tai heidän seuralaisensa (myöskin humalassa) olivat huutamassa korvan juuressa täysin epäolennaisia asioita. Pinnani on onneksi pitkä, eikä humalaisten ihmisten hoitaminen ärsytä minua juurikaan. Turhaudun yleensä vain silloin, jos joudun kymmenettä kertaa jankuttamaan samaa ohjetta yhdelle ihmiselle.

Aamulla ihanassa auringonpaisteessa matkalla asemalle!

Poliisin kanssa tehtiin tämän vuoron aikana paljon yhteistyötä. Eräällä keikalla kohtasimme aiemmin aggressiivisesti käyttäytyneen potilaan ja poliisi tuli kanssamme potilaan asuntoon mukaan. Ohjaaja totesi minulle, että suorittaa mittaukset tämän potilaan kohdalla, sillä tulisimme olemaan ongelmissa jos minulle sattuisi jotakin. Järjestely kuulosti varsin järkevältä. Minua ei varsinaisesti pelottanut, mutta tämän potilaan ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja oli niin hankalaa lukea, etten ollut täysin varma hänen silloisesta mielentilastaan.

Potilas kuljetettiin lopulliseen hoitopaikkaan niin, että toinen poliiseista meni minun paikalleni ambulanssiin ja minä matkustin poliisiauton etupenkillä (vaikka takapenkkiin tutustuminen olisi ollut ihan mielenkiintoista..). Sekä ambulanssi että poliisiauto ajoivat ns. kiirekyytiä, eli vilkut ja valot päällä. Tallinnassa liikenne on hieman erilaista, kuin Joensuussa tai Lappeenrannassa. Tiet ovat monikaistaisia ja liikennettä on paljon. Kyydissä istuessa huolenaiheena oli se, että tajuavatko kaikki autoilijat varmasti hälytysajoneuvoja olevan kaksi. Sieluni silmin näin, kuinka joku varomaton autoilija ajaa poliisiauton kylkeen, jonka kyydissä istuin. Välillä täällä tuntuu siltä, etteivät autoilijat/jalankulkijat avosta yhtään hälytysajoneuvoja, kun ne ovat liikenteessä. Tällä kertaa oli kuitenkin mukava huomata, että meitä väistettiin varsin ripeästi.

Toisessa autossa ollut suomea puhuva kuljettaja oli käynyt livauttamassa suklaata tyynylleni.
Kääreen teksti meinaa "Olet cool!".

Vuoron aikana jouduin kahteen otteeseen tekemisiin niinsanottujen onnettomuusturistien kanssa. Menimme hoitamaan kaatunutta humalaista miestä. Hän makasi maassa rähmällään poliisit seuranaan. Potilaan välittömässä läheisyydessä oli kaksi varmaankin yläasteikäistä poikaa, jotka ottivat kuvia tai videoita tästä insidentistä. Jos olisin osannut kieltä, olisin käskenyt poikia häipymään sillä punaisella sekunnilla. Mulkaisin heitä tuimasti ja menin seisomaan näköesteeksi. Tämä ei heitä tuntunut häiritsevän vaan jatkoivat pällistelyä ja naureskelua. Kumma kyllä, poliisit tai ambulanssin henkilökunta eivät tehneet elettäkään näiden poikien häätämiseksi.

Toisen kerran onnettomuusturisteja oli maassa makaavan humalaisen miehen ympärillä. Paikalla oli kaksi vartijaa. Tuijottelemassa oli niin lapsia kuin aikuisia, jotka tulivat todella lähelle katselemaan tapahtunutta ja kyselemään epäolennaisuuksia. Voisi melkein sanoa, että ihmisiä tuli ihan iholle asti. Jälleen pyrin asettumaan niin, että olin jonkinlaisena näköesteenä. Ihmiset vaihtoivat tällöin paikkaa. Tällä kerralla automme kuljettaja hääti kaikki ylimääräiset katsojat paikalta.

En jaksa ymmärtää tällaista käytöstä! Kaikista pahinta on mielestäni se, että Suomessakin on uutisissa asti kertomuksia siitä, kuinka LIIKENNEONNETTOMUUSPAIKALLE pysähdytään ottamaan kuvia ja videoita sen sijaan, että ojennettaisiin auttava käsi ja tehtäisiin jotain hyödyllistä. Alla olevassa kuvassa olen minä leikkimässä onnettomuusturistia eräässä koulumme harjoituksessa viime syksynä. EI SIIS NÄIN! Voin luvata, että jos koskaan töissä tai siviilinä satun tilanteeseen, jossa on näitä kännykkäkameran kanssa leikkiviä tolloja, annan heille sellaisen läksytyksen, että muistavat sen koko elinikänsä. Mur!

Vuoron jälkeinen päivä oli erityisen juminen, sillä yöllä herätyksiä oli klo 00.00 eteenpäin tunnin välein. Unta ei koko vuoron aikana tullut kuin nelisen tuntia ja sen kyllä huomasi kotona röhnöttäessä.

Vuoron potilaat

• Keski-ikäinen nainen, heikko olo
• Vanha nainen, heikko olo, huimaus
• Keski-ikäinen mies, bentsodiatsepiinimyrkytys
• Aikuinen mies, mielenterveyspotilas, käyttäytynyt aggressiivisesti ja verenpaine korkea
• Taaperoikäinen tyttö, nielaissut farkkujen napin
• Vanha mies, humalassa, makaa maassa
• Aikuinen nainen, kuume
• Vanha nainen, korkea verenpaine
• Vanha mies, humalassa, kaatunut
• Nuori nainen, humalassa, pahoinpidelty?
• Vanha mies, rytmihäiriö
• Vanha nainen, rintakipu

Juuri nyt kellonlyömällä klo 12:30 istun kirjoittelemassa teille tätä tekstiä lepohuoneen sängyllä viltin alla. On viimeinen harjoitteluvuoroni. Eilen pakkasin kaikki tavarani ja siivosin asunnon. Tänään tulin kimpsuineni ja kampsuineni vuoroon, joka loppuu huomenna aamulla klo 8. Vuorosta päästyäni suuntaan suoraan terminaaliin odottelemaan laivaa, joka lähtee kohti Suomen mannerta klo 11. Helsinkiin saavun klo 13.00 ja bussi Lappeenrantaan starttailee klo 15.00. Kotona olen jo klo 18.30. Eli noin vuorokauden kuluttua olen jo Suomessa, mikä on ihan superparastahuippua! :)

Harkkavuorot 6 ja 7

Vau, kylläpä kerkesi olemaan pitkä väli näiden kirjoitusten välillä!

Kirjoitan tätä tekstiä 9. harjoitteluvuoron aikana ja täytyy tunnustaa, ettei minulla ole enää mitään muistikuvia näistä kyseisistä vuoroista! Mitään dramaattista ei näiden vuorojen aikana oletettavastikaan tapahtunut. Tai sitten kärsin jo jonkinasteisesta muistiongelmasta. Ken tietää!

Ennen näitä vuoroja piipahdin Helsingissä ja vuorojen välissä minulla oli iso poppoo vieraita käymässä (näistä lisää myöhemmin!). Olen tehnyt viimeisiä vuoroja tiukalla aikataululla. Välipäivät ovat menneet lähinnä lepäillessä ja aivotoiminta on ollut lähellä nollaa, joten mitään järkevää tekstiä en olisi aiemmin saanut aikaiseksi.

Harkkavuoro 6: Mustamäen asema
Keikkamäärä: 9 potilasta, 0 lapsipotilasta

Jälleen hieman rauhallisempi vuoro. Hengitysvaikeuspotilaat olivat tällä kertaa enemmistössä. Kuten jo aiemmin todettiin, muistini on täysin pyyhkiytynyt tämän vuoron osalta.

Vuoron potilaat:

• Keski-ikäinen mies, hengitysvaikeus
• Vanha nainen, neurologinen ongelma
• Vanha mies, nielemisvaikeus
• Keski-ikäinen nainen, aivoinfarkti
• Vanha nainen, sairastaa alzheimeria, naapuri löytänyt ulkoa harhailemasta
• Nuori poika, verenpaineongelma
• Aikuinen mies, hengitysvaikeus
• Vanha nainen, hengitysvaikeus
• Vanha mies, rintakipu

Harkkavuoro 7: Mustamäen asema
Keikkamäärä: 14 potilasta, 2 lapsipotilasta

Ennen tämän tekstin luomista yllä olevan otsikoinnin alla luki "Ja mitähän tähän....". Samaa mietin edelleen. Tämän parempaa ette nyt minusta saa irti. :D Keikkoja oli poikkeuksellisen paljon, sillä yleensä määrä on pysynyt lähempänä kymmentä. Hyvää tässä vuorossa oli se, että 90% näistä keikoista ajoimme päivällä, jolloin yöllä jäi enemmän aikaa nukkumiseen.

Vuoron potilaat:

• Vanha nainen, vatsakipu ja virtsausongelma
• Vanha nainen, vatsakipu ja heikko olo
• Vauva, korkea kuume
• Keski-ikäinen mies, hengitysvaikeus
• Vanha nainen, rintakipu
• aikuinen nainen, pahoinpitelyn uhri
• Vanha mies, korkea verenpaine
• Vanha nainen, vatsakipu (sama kuin toinen potilas)
• Aikuinen nainen, kouristanut
• Aikuinen mies, kaatunut
• Vauva, korkea kuume
• Vanha nainen, heikotus ja pyörtymisen tunne
• Aikuinen nainen, sormet jääneet liukuoven väliin
• Vanha nainen, sairastaa syöpää, kipua ja pahoinvointia

Harkkavuoro 5 ja onnen sykkyrä

Heihoi!

Jos edellinen harkkavuorokertomus ja sen kylkiäisenä tulleet lätinät jäivät välistä, paina TÄSTÄ 
Jos haluat nähdä, miltä tämä Tallinnan asuntoni näyttää, paina TÄSTÄ 

Harkkavuoro 5: Mustamäen asema
Keikkamäärä: 14, lapsipotilaita 2

Vihdoin ja viimein työskentelin oman ohjaajani kanssa. Hänen kanssaan olen tehnyt viimeksi vuoron ensimmäisenä harjoittelupäivänäni. Ohjaajaani kutsun nimellä Ariel hänen pitkien vaaleanpunaisten hiustensa vuoksi. Arielin kanssa teen yhdeksästä harjoitteluvuorostani kuusi ja ensi vuorossa olisi tarkoitus tehdä harjoitteluni väliarviointi. Jännityksellä odotan, mitä hänellä on sanottavaa minusta.

Vuoron aikana meillä oli yksi kaksi kiireistä kuljetusta, joissa potilaiden tila oli epävakaa. Ensimmäinen potilas oli vanhainkodissa asuva nainen, jolla oli rintakipua ja hengenahdistusta. Potilaan ulkoisesta olemuksesta kykeni heti aistimaan, että kaikki ei ole kohdallaan.
Tällä keikalla tuntui, että minusta ei ollut minkään valtakunnan apua. Suoniyhteyden avaaminen meni päin persposkia, tuntui että olin koko ajan muiden tiellä ja en osannut sitten olla avuksi muuten, kuin laittamalla letkutetun suonensisäisen nesteen kiinni potilaan käteen laitettuun kanyyliin. Ärsytti, koska olisin halunnut osallistua enemmän ja yrittää esimerkiksi kanylointia vielä toisen kerran. Siihen ei kuitenkaan tullut mahdollisuutta. No, ensi kerralla sitten!

Toisessa kiirekuljetuksessa veimme voinniltaan epävakaan vanhan miehen vanhainkodista sairaalaan. Potilaan verenpaine oli matalalla ja hänellä oli ilmeisesti nestettä keuhkoissa korviin kuultavasta rohinasta päätellen.
Tällä potilaalla suonet eivät olleet näkyvissä laisinkaan. Yritimme Arielin kanssa molemmat kanyloida tuloksetta. Kanyloinnista luovuttamme automme kuljettaja antoi minulle käteen lääkeampullan (lasinen), ruiskun ja neulan ja pyysi minua vetämään lääkkeen ruiskuun. Kuten alla olevassa kuvassa, lääkeampuloissa on yleensä kaulassa merkitty piste, jonka kohdalta ampullan kaula napsahtaa vaivatta poikki. Tässä kyseisessä mallissa ei tätä katkeamiskohtaa ollut ja jouduin vääntämään kaulan puoliväkivalloin auki.
Ampullan kaula räsähti käsissäni aivan sirpaleiksi. Tämä aiheutti hetkellisen minisäikähdyksen. Onneksi koulussa on opetettu ottamaan ampullan ja omien sormien väliin pieni taitos (yllä kuvassa) ennen kaulan katkaisua, jotta sormet pysyvät suojassa. Parin sekunnin ajan mietin, missä kunnossa herkät hoitajan sormeni olisivat jos en tätä oppia olisi kallooni jossain vaiheessa saanut iskostettua. Onneksi nyt selvisin ainoastaan säikähdyksellä.

Team leaderimme vaikutti hyvin vaativalta ja kanyloinnin suhteen paineet alkoivat kasaantua aika lailla parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Eräällä illan keikalla tuli jälleen mahdollisuus kanylointiin.  Potilaan kämmenselässä olevat suonet näkyivät hyvin, mutta ne olivat (omaan silmääni) aika ohuet. Halusin kuitenkin yrittää, sillä suonet olivat hyvin esillä ja tilanne rauhallinen. Ajattelin, että nyt jos koskaan on onnistuttava.
Hermoni olivat kuin jäätä, kun poistin kanyylin neulan päällä olevan suojatupen. Siinä se suoni pullotti aivan naamani edessä. Valmistauduin iskuun. En osannut sanoa venäjäksi "nyt pistää", joten tyydyin toteamaan "noniin" ja katsomaan potilasta silmiin. Neula lävistää ihon. En ole varmaan eläissäni ollut niin iloinen veren näkemisestä. Kanylointi oli onnistunut. Paukuttelin mielessäni näkymättöämiä henkseleitä! Alla video siitä, miltä kanylointi näyttää jos aihe on jollekulle vieras. :)

Vuoron potilaat:

• Vanha nainen, virtsakivien vuoksi siirtokyyti sairaalaan
• Vanha nainen, rinkipu
• Vauva, kaatunut ja jalka aristaa seistessä
• Vanha mies, siirto vanhainkodista sairaalaan, elintoiminnot epävakaat
• Vanha nainen, toisen käden liikkumattomuus
• Vanha nainen, allerginen reaktio
• Nuori tyttö, korkea kuume
• Vanha nainen, rintakipu
• Vanha nainen, rintakipu
• Vanha nainen, kaatunut ja olo heikko
• Aikuinen mies, väitti hakanneensa toisen miehen (halusi vain päästä humalaisesta ystävästään eron ja keksi hyvän tekosyyn, että saa ainakin poliisin paikalle)
• Aikuinen nainen, raskaana ja supistuksia säännöllisesti
• Keski-ikäinen nainen, kädessä oleva metallilevy liikkunut
• Aikuinen nainen, oksennellut kaksi päivää

Tänään en mieti kouluasioita.

En stressaa työnhausta.

Tai valmistumisesta.

Sillä:

Harkkavuoro 4 ja asiaa työturvallisuudesta

Harkkavuoro 4: Mustamäen asema
Keikkamäärä: 8 hälytystä, 1 lapsipotilas

Oli vähän kaksipiippuinen juttu, että oliko tämmöinen rauhallinen vuoro hyvä vai ei. Kuten aiemmin on tullut mainittua, vuorot menee hieman joutuisammin, jos keikkaa ajetaan päiväsaikaan enemmän. Kahdeksan keikkaa tuntuu verrattain vähältä 24 tunnin saldoksi, kun välillä on ajettu klo 08-24 välillä parhaimmillaan neljätoista keikkaa. Jos jotain hyvää pitää etsiä, niin sain luettua ensihoidon valtakunnalliseen tenttiin, kun luppoaikaa oli vuoron aikana paljon. Ehtipä päivällä ottaa myös pienet ettonet. :)

Vuoroja edeltävät yöt ovat menneet poikkeuksetta huonosti nukkuen. Keskellä yötä en onneksi heräile, mutta nukahtaminen on aika vaikeaa. Joka kerta unen tulo menee sinne puolen yön paikkeille. Tämä neljäs vuoro alkoi onneksi vasta klo 9, joten ehdin yöllä nukkua ihan hyvin. Toki, eihän se uni ole aivan samanlaista, kuin jos nukahtaisi esimerkiksi kymmenen jälkeen.

Sen sijaan, että pureuduttaisiin vuoroni hiljaiseen kulkuun, haluan tuoda esille pari asiaa, jotka ovat mietityttäneet minua. Ensimmäinen asia on työhön liittyvä hygienia. Meille on koulussa käyty työhygieniaan ja aseptiikkaan (työskentelytavat, joilla pyritään toimimaan mahdollisimman mikrobittomasti) hyvin perinpohjaisesti ja mielestäni olen oppinut työskentelemään niin, etten tartuta ylimääräisiä pöpömönkiäisiä itseeni tai kehenkään muuhun.

Muutama keypoint: ei käytetä koruja tai voimakkaita hajusteita töissä, ei kynsilakkaa tai rakennekynsiä, pitkät hiukset pidetään kiinni, huolehditaan hyvästä käsien desinfioinnista ja tarvittaessa pesusta ja vaihdetaan hanskat tarpeeksi usein.

www.thl.fi - Viisi muistisääntöä hyvään käsihygieniaan

Suututtaa aivan mielettömästi, että täällä hoitajilla on sormuksia sormissa, kynsilakkaa ja pahimmassa tapauksessa rakennekynnet, naisilla leuhottavat pitkät hiukset valtoimenaan, hanskoja pyyhitään niiden liikaannuttu paperiin ja käsien desinfiointi on osalla vähän mitä on. Enkä edes aloita puhumaan siitä, miksi on muka hyvä idea pitää kaksia hanskoja päällekkäin.

No, meille opetettiin että pidetään kädet rinnan korkeudella esim. ristissä.. Mutta you got the point!

Toinen hämmästystä herättänyt aihe on työntekijöiden käyttämät kengät. Alla otteita siitä, miten Suomessa työvarusteista on säädetty tai mitä suositellaan.

Terveyskirjasto: "Työterveyslaitosten suositusten mukaan työntekijöillä tulisi olla työolosuhteisiin ja tehtäviin sopivat työkengät erilaisiin töihin (istuma- ja seisomatyö, liikkuva työ, nosto- ja kantotyö, sisä- ja ulkotyö, talvi- ja kesäkäyttö, märkä- ja kylmätyö)"

Työturvallisuuslaki: "Työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän käyttöön erikseen säädetyt vaatimukset täyttävät ja tarkoituksenmukaiset henkilönsuojaimet, jollei tapaturman tai sairastumisen vaaraa voida välttää tai riittävästi rajoittaa työhön tai työolosuhteisiin kohdistuvilla toimenpiteillä."

Näkemäni mukaan täällä työnantajan ei tarvitse hankkia työntekijälle työkenkiä, vaan työntekijät ostavat ne itse. Ja tyyli on ilmeisesti aika vapaa. Niin. Tässä nopeasti kasaan raapaistu kollaasi siitä, minkälaisia työkenkiä täällä on näkynyt ensihoidossa.

Ja tässä kuva suurinpiirtein samanlaisista Jalaksen turvakengistä (joissa on pitkä varsi, suojakärjet ja naulaanastumissuoja), joita minä käytän ensihoidossa työskennellessäni. Lisäksi minulla on erikseen kesämallin kengät, ilman pitkää vartta mutta samoilla suojaimilla kuin nämä pitkävartiset.

www. imagewear.fi

Että siitäpä voi jokainen miettiä, minkälaista on lähteä tuollaisilla yllä olevan kollaasin lippaskengillä keikalle auto-onnettomuuspaikalle, jossa voi olla kaikenlaista moskaa ihmisen eritteistä, terävistä autonkappaleista ja lasinsirpaleista lähtien. Omissa kengissäni voisin kävellä hyvillä mielin kaiken tuon päältä, mutta jos pitäisi työskennellä tavalliset tennarit jalassa, jäisin mielummin kotiin.

Kauhean paatoksellinen lopetus, mutta nämä on oikeasti tärkeitä asioita, joihin kiinnitän erityistä huomiota! Vaikka ollaankin ammatissa, jossa ollaan auttamassa muita ihmisiä, on ensisijaisen tärkeää huolehtia myös omasta turvallisuudesta ja suojauksesta. Toivottavasti kaikki sairaalan sisä- ja ulkopuolella työskentelevät kollegat muistavat huolehtia myös itsestään. Ugh, olen puhunut! :)

Sitten vielä vuoron keikkamateriaali:

• Vanha mies, jalan infektio
• Vanha nainen, korkea verenpaine ja rintakipua
• Vanha mies, virtsakatetri oli mennyt tukkoon
• Vanha nainen, huimaus ja huonovointisuus
• Alakouluikäinen lapsi, korkea kuume ja korvakipu
• Keski-ikäinen nainen, oksennellut muutaman päivän
• Nuori tyttö, oksentelua ja mahakipua
• Keski-ikäinen nainen, oksentanut verta ja hengittää huonosti, terminaalivaiheen sairaus. Kohteessa potilas todettiin elottomaksi.

Että semmoista tällä kertaa. Seuraava vuoro onkin jo huomenna, eli palautumisaikaa ei tähän vuorojen väliin jää tällä kertaa kuin 24 tuntia. Palataan taas astialle!

Harkkavuoro 3 ja lätinöitä

Harkkavuoro 3: Ensihoitopalvelun pääasema, Mustamäe
Keikkamäärä: 13 hälytystä, 2 lapsipotilasta

Vuoro oli päiväsaikaan kiireinen, mutta keikkoja ajaessa aika kului vähän joutuisammin. Tällä kertaa oli fiksu ja kirjasin keikat itselleni muistiin. Vuorossa tuli sellaisia keikkoja, joita ei vielä tähän mennessä ole kohdalle osunut, kuten sähkötapaturma.

EDIT pari päivää myöhemmin: Tänään fiksuna tyttönä pyyhin kaikki ylöskirjaamani keikkatapaukset puhelimen muistiosta ja tajusin vasta sen jälkeen, etten ollut kirjannut niitä ylös. Hohhoijaa. Valitettavasti tällä kertaa ei tule keikkakoontia tekstin loppuun!

Oli harvinaista herkkua, että klo 00.00 jälkeen yöllä ei ollut yhtä ainuttakaan hälytystä ambulanssille, jossa työskentelin. En kylläkään nukkunut katkeamatonta yöunta, sillä nukkumahuoneissa kuuluu kaikki hälytykset kovaäänisten kautta. Sitä aina jännityksellä odottaa, sanotaanko oman auton numero ja kun sitä ei tule, on kiva sulkea silmät uudestaan ja jatkaa unia.

Ensimmäinen töiden jälkeinen vapaapäivä ei alkanut kotona nukkumisella, vaan hyppäämällä lämpimään suihkuun, fiilistelemällä musiikkia ja nauttimalla nousevasta auringosta. Päivän suunnitelmissa oli tavata tyttökaveriani ja kahta lappeenrantalaista koulukaveriani, jotka olivat tulleet yhden yön reissulle Tallinnaan.

Tyttökaverini kanssa suuntasimme ensin Subwayhin syömään (halvempaa subia, kuin Suomessa) ihan pitkän kaavan mukaan ja vaihtamaan kuulumisia tarkemmin kun olimme ihan kaksistaan. Syöpöttelyn ja juoruilun jälkeen suuntasimme Rottermannille kiertelemään vaatekauppoja. Toppatakissa oli vähintäänkin tuskastuttavaa kierrellä kauppoja. Pakkasista lähtenyt ihminen kun ei oikein osannut varautua tämmöisiin vesisateisiin ja plussakeleihin. No, tietääpähän ainakin olevansa elossa. Ystäväni kanssa vierähti useampi tunti oikein mukavasti. Robert's Coffeessa nautitun Chai latten jälkeen tiemme erosivat ja suuntasin kämpille siistiytymään illan ravintolareissua varten.

Tapasin koulukaverini Vanhassa Kaupungissa MEKK-nimisessä ravintolassa. Se vasta olikin reissu. En kovinkaan usein käy hienoissa ravintoloissa koska olen köyhä. Bussimatkani Tallinnan keskustasta kämpille kestää noin 25 minuuttia ja aikaa kämpässä hääräämiseen olisi vain 40 minuuttia.

Tilanne oli niinkin ihana, että aamulla tekemäni meikki oli vesisateesta johtuen levinnyt pitkin poskia, hiukseni tuulen tuivertamat ja vaatekriisini oli pahimmillaan. Eritoten tuskaa aiheutti kenkien valinta, sillä en ollut varautunut ottamaan matkaani mitään hienoon ravintolaan soveltuvia kenkiä. Vaihtoehtoina olivat nahkaiset pitkävartiset talvitennarit, ruskeat nahkaiset talvinilkkurit (ei mitkään sipsuttelukengät), lenkkarit tai salikengät.Toivoin, että ravintolassa on sen verran pimeää, että kaunis kenkävalintani ei näy ja panostin sitten kaikkeen muuhun senkin edestä. Pikaehostautumisessa olen guru, jos tilanne niin vaatii!

Alkuruuaksi otin paistettua tomaattia, jonka kanssa tarjoiltiin salaattia ja pähkinöitä. Pääruoaksi otin ensimmäistä kertaa elämässäni ankkaa, joka tarjoiltiin kasvisten ja kastikkeen kanssa. Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää! Ja yllättävän halpaa siihen nähden, että oltiin omaan silmääni hienossa ravintolassa. Alkuruoka maksoi 7€ ja pääruoka 17€.

Miulle on iskenyt päälle pieni kirjoittajan blokki. Tekstiä ei synny ihan samalla tavalla ja ajatukset on todella hajanaisia. Toivotaan, että tilanne tästä hiljaksiinsa korjautuu!

Iloisia uutisia!

Olin väärässä työvuororytmin suhteen!

Aiemmin kerroin teille, että minulla on työvuorojeni välissä aina kolme päivää vapaata. Ainakin Suomessa työvuororytmi menee niin. No, olin väärässä. Täällä ensihoidossa vuorokauden mittaisten työvuorojen välissä vapaata voi olla vain 24 tuntia tai kaksi, ruhtinaallisimmin kolme vuorokautta. Ennen tänne tuloani laskin, että viimeinen harjoitteluvuoroni olisi 27.2., joten paluu Suomen kamaralle olisi koittanut vasta 28.2.

Viime työvuorossa kävin juttelemassa työvuoroistani vastaavan naishenkilön kanssa. Kävi ilmi, että harjoittelun tuntimäärä tulee täyteen yhdeksällä 24 tunnin pituisella vuorolla (huomaa, että opiskelin lukiossa lyhyen matikan..) ja tuon vaihtelevan työvuororytmin vuoksi viimeinen vuoroni onkin jo 15.2., eli reilun viikon alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin.

Olin aivan puulla päähän lyöty, sillä olinhan varautunut olemaan täällä lähes kuusi viikkoa. Ensimmäiseksi huolestuin, että koulun tai harjoitteluni ohjaavan opettajan puolesta tämä nopeutettu työvuororytmi olisi koettu hankalaksi. Otin samointein uutiset kuultuani yhteyttä ohjaavaan opettajaani, joka näytti minulle asian suhteen vihreää valoa saatteella "kyllähän aikuinen ihminen tietää, minkä verran jaksaa töitä tehdä." Ja kyllähän nuori ihminen seisoo päällään vaikka seipään nokassa väliaikaisesti, jos on pakko. Nih!

Mietittyäni asiaa hetken tajusin, että
A) Pääsen toden totta aiemmin KOTIIN
B) Nukkumaan sänkyyn sohvan sijasta
C) Nukkumaan toisen viekkuun
D) Luopumaan yksinäisyydestä aiemmin
E) HURRAA!

Totesin, että täähän on vaan hiton hyvä juttu. Koulun viimeinen harjoittelu olisi nopeasti ohi ja pystyisin keskittymään siten täysillä lukemaan viimeisiin tentteihin. Pitänee lähteä tulisaisostoksille pikimmiten. :)

Harkkavuoro 2

Harkkavuoro 2: Ensihoitopalvelun pääasema, Mustamäen kaupunginosa
Keikkamäärä: Paljon!, joista lapsipotilaita 4?

Meillä oli niiiiin paljon hälytyksiä, että menin laskuissa sekaisin alta aikayksikön. Enkä muistanut kysyä team leaderiltamme keikkamäärää. Täytyy huomenna kolmannessa vuorossa selvittää, saisinko keikkamäärää tietooni vielä jostain. Voisin sitten päivittää asian tänne ihan itsenikin vuoksi, niin saisin sitten viimeisen vuoron jälkeen kokonaismäärän kaikista keikoista. Lapsipotilaiden määrää seuraan sen vuoksi, koska Suomessa 14 harjoitteluviikon jälkeen olin hoitanut vain kaksi lapsipotilasta. Palaan asiaan tämän suhteen myöhemmin!

Tällaisissa työvaatteissa kuljen! Vaatetus on samanlainen kuin kaikilla työntekijöillä.
Kuvasta puuttuu vielä työasuun kuuluva ulkotakki, joka on hyvin samaa tyyliä kuin kuvassa päällä oleva liivi.

Toinen harjoitteluvuoro meni huomattavasti mukavammin terveenä. Tällä kertaa asemapaikkani oli ensihoitopalvelun pääasemalla Mustamäen kaupunginosassa. Asema on hyvin moderni, kaksikerroksinen rakennus. Työvuorossa olevien henkilöiden lisäksi asemalla työskentelevät myös ensihoitopalvelun hallinnollisen puolen henkilöt. Nukkumahuoneissa ei tällä kertaa nukuttu ambulansseittain, vaan miehille ja naisille oli eri huoneet. Varustelu huoneissa oli sama kuin viimeksi. Ns. sosiaalitiloihin kuuluvat isot pukuhuoneet, joiden yhteydessä on isot peseytymistilat ja sauna<3, sekä keittiö-olohuone -kompleksi.

Neljän hengen nukkumahuone, miun petipaikka oikealla edessä.

Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä tässä unta kaaliinsa saa.

Työvuoroni aikana työskentelin kahden eri assistant nursen kanssa. Ensimmäisen puoliskon vuorosta olin nuoren mieshoitajan kanssa, puhuttakoot hänestä vaikka nimellä Moottoripyörämies (koska hän kertoi harrastavansa moottoripyöräilyä). MP-mies puhui erittäin hyvää englantia. Hän kertoi minulle työskennelleensä ensihoitopalvelulla nyt lähes kaksi vuotta. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja. Pääsin MP-miehen ohjauksessa laittamaan ensimmäiset suoniyhteydet tässä maailmankolkassa ja sainkin palautetta näppärästä työskentelystä.

Vuoron ensimmäinen puolisko eteni mukavasti, kun työasioiden lisäksi keskustelimme MP-miehen kanssa mm. matkustamisesta, Suomen ja Viron terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutuksien eroista (joka onkin hyvä aihe kirjoittaa auki tänne blogin puolelle) ja Tallinnassa asumisesta. Tämän lisäksi minulla oli tietyistä keikoista paljon kysymyksiä hoitoprotokollien osalta. Esimerkiksi aivohalvauspotilaiden osalta erot ovat kyllä varsin huomattavat ja niitä jäinkin mietiskelemään pitkäksi aikaa. On ollut jännää huomata, kuinka aivot raksuttavat jokaisen keikan kohdalla ja tulee lähes poikkeuksetta mietittyä, miten asiat Suomen ensihoidossa tehtäisiin. Vaikuttaa siltä, että täällä ei tehdä läheskään niin paljoa töitä kaikkien potilaiden kohdalla, kuin mitä Suomessa.

Sisätöppöset ja työkengät siistissä rivissä sängyn vieressä.

Päiväsaikaan keikkoja oli lähestulkoon jatkuvalla syötöllä. Puolen päivän aikoihin ambulanssiimme tuli team leaderiksi opiskeleva hoitaja, jonka tarkoitus oli suorittaa valvottu testi kolmen hälytyksen verran. Tänä aikana odottelin asemalla testin loppumista, jolloin pääsisin hyppäämään takaisin remmiin.

Työvuorotiimissämme ollut team leader, jota kutsun nimellä Nallekarhumies (jonka karhumainen olemus muodostui harmaista hiuksista, kahden metrin pituudesta ja ladon ovien levyisistä hartioista). Nallekarhumiehen kanssa juttelimme pitkiäkin pätkiä suomeksi ja hän selitti minulle usein keikkojen jälkeen niihin liittyviä seikkoja suomeksi. Tiimimme kuski kertoi käyneensä pari vuotta sitten Lappeenrannassa Sataman valot-nimisen tapahtuman aikaan.

Työvuoron jälkimmäisen puoliskon olin nuoren naishoitajan kanssa, jolla oli saman verran työkokemusta kuin MP-miehellä. Kutsutaan naista nyt vaikka nimellä Pisama (koska niitä hänellä riitti!). Pisama ei puhunut hirmu hyvää englantia, mutta oli mukava huomata että hän kuitenkin yritti keskustella kanssani, vaikka englannin puhuminen tuntui häntä jännittävän jonkin verran. Pisaman ohjauksessa pääsin muun tutkimisen ohella valmistelemaan lääkkeitä ja antamaan lääkepistoksen pakaraan.
Koulussa meille on lihakseen pistettäviä lääkkeitä varten opetettu pistämään lihakseen pistettävät lääkkeet ventrogluteaalisesti (alla olevassa kuvassa keskellä), joka on suositellumpi pistopaikka pakaraan pistämisen sijaan. Sen vuoksi tuo pakaraan pistäminen tuntuu aina vähän viheliäältä, kun tietää osaavansa turvallisemman pistotavan.

Nyt tuntuu, että mitään järkevää tekstiä ei tästä vuorosta irtoa. Olin ylpeä siitä, että heräsin yölläkin jokaiselle hälytykselle ihan omatoimisesti. Välillä tuntui, että pönttö on aivan sekaisin, mutta pää pysyi yllättävän skarppina. Huomenna jälleen uusi vuoro ja uudet kujeet!

Kello 02:05.

Vuoron erikoisimmat potilastapaukset:

1. Vanha nainen, tajuton, huonosti hengittelevä. Ei reagoi herättelyille, vahva epäilys neurologisesta tapahtumasta.
2. Nuori mies, sammunut hankeen, lievästi alilämpöinen.

Harkkavuoro 1

Harkkavuoro 1: Tallinnan kaupunkikeskustan asema
Keikkaluku: 11 hälytystä, 4 lapsipotilasta

Saavuimme asemapaikalle n. klo 08.30. Ambulansseille ei ole hallia vaan ne seisoivat aseman pihalla taivasalla. Keskustan asemalla päivystävät ambulanssitiimien lisäksi ensihoitolääkärit, joiden ajoneuvoina toimivat henkilöautot. Lääkäreillä on omat kuljettajat.

Asema oli kolmikerroksinen, iso ja vanha kivitalo. Toisin kuin suomalaiset paloasemat yleensä, tämä asema oli tavallinen asuinrakennus. Talon keskikerroksesta löytyi televisiolla ja sohvilla kalustettu oleskeluhuone, mm. keikkakaavakkeiden kirjaamiseen tarkoitettu tietokonehuone, päivystävän ensihoitolääkärin huone, keittiö ja WC. Yläkerrassa oli kolme lepohuonetta, yksi jokaiselle ambulanssitiimille, sekä WC. Ihmetystä herätti se, että ensihoitolääkärin kuljettaja nukkui oleskeluhuoneessa olevassa sängyssä, toisin kuin lääkäri, jolle oli yksin pyhitetty kokonainen huone. Alakertaan en uskaltautunut, koska minulle ei kerrottu mitä sieltä löytyy. Ehkä siellä oli joku pimeä ja kylmä kalmisto, ken tietää.. :)

Lepohuoneissa oli jokaiselle työntekijälle (ja minulle) oma tuoli, lukuvalo, sänky, tyyny ja huopapeitto. Huono olo ja ruokahaluttomuus vaivasivat minua koko vuoron ajan, vaikka yritinkin syödä ruokaa pieniä annoksia pitkin päivää ja nautin runsaasti nestettä. Eritoten istuessani ambulanssissa selkä menosuuntaan päin tuntui siltä, että Pirjo ja Ykä tulevat kylään.. Lisäksi kaikki yksityishenkilöiden asunnot, joissa kävimme keikalla, olivat tuskastuttavan kuumia. Vointini ja huonosti nukutun yön vuoksi pyrin nukkumaan keikkojen välissä. Tässä vaiheessa ei haitannut yhtään, että mitään ylimääräistä ohjelmaa keikkojen lisäksi ei ollut.

Odotin perjantain vuoksi kiireisempää vuoroa ja ohjaajanikin totesi vuoron olleen yllättävän rauhallinen, erityisesti yön osalta. Yön aikana herätyksiä oli verrattain vähän. Viimeiseltä keikalta palasimme asemalle n. 04.40 ja saimmekin nukkua 07.25 saakka, jonka jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme ajamaan takaisin pääasemalle. Tuovuoro päättyy, kun ambulanssien varusteet on tarkistettu ja täydennetty, sekä auto pesty.

Vuoron potilastapaukset:

• Päiväkoti-ikäinen tyttö, jalan päälle oli kaatunut lasiovi.
• Päiväkoti-ikäinen poika, kaatunut, päässä haava.
• Päiväkoti-ikäinen, oksennellut neljä tuntia.
• Aikuinen nainen, jolla gynekologista vuotoa ja vatsakipua.
• Vanha nainen, jolla heikkouden ja hengenahdistuksen tunnetta.
• Vanha mies, jolla hengenahdistusta ja rintakipua, sekä useamman päivän kuumeilua.
• Vanha mies, jonka nefrostooma (eli munuaiseen selän puolelta ihon läpi menevä virtsakatetri) oli alkanut vuotamaan.
• Vanha nainen, jolla oksentelua, vatsakipua ja mustia ulosteita.
• Keski-ikäinen nainen, jolla rytmihäiriötuntemusta.
• Nuori tyttö, kaatunut humalassa.

*Selviämisasemalla tarkoitan poliisiaseman sisällä ollutta huonetta, jossa oli sänkyjä ja jokaisella sänkypaikalla hoitovälineitä ja peruselintoimintojen seurantaan tarkoitetut monitorit. Huoneessa työskenteli kaksi sairaanhoitajaa, jotka vahtivat tällaisten tapausten vointia yön yli. Hoitajat saavat sitoa ko. tapaukset raajoista liinoilla sängyn laitoihin kiinni.

Harmittaa todella paljon, että ensimmäinen vuoro meni hieman niin ja näin olotilan takia. Huomenna on onneksi seuraava vuoro, joka menee varmasti paremmin. :)

Sorvin ääreen, sorvin ääreen

Nyt päästään kiinni siihen, miksi minä ylipäätänsä olen täällä Tallinnassa!

Kuten jo aiemmin kerroin, suoritan koulutaipaleeni viimeistä harjoittelujaksoa Tallinnan ensihoitopalvelussa (engl. Tallinn Emergency Medical Service, TEMS).
Harjoittelujaksoni kestää kuusi viikkoa, jonka aikana teen kymmenen 24 h:n mittaista työvuoroa.

Harjoittelujaksolle olen asettanut omia henkilökohtaisia tavoitteita ja lisäksi koulun puolesta on tavoitteita, jotka ovat yhteisiä viimeisen harjoittelunsa ensihoidossa suorittaville. Minulle on määritelty omat ohjaajat, joiden vuorojen mukaan työvuoroni suunnitellaan. Työvuorosykli menee pääsääntöisesti niin, että yhden vuorokauden mittaisen työrupeaman jälkeen on kolme vapaapäivää (ns. nukkumapäivä, jonka aamuna päästään vuorosta, sekä kaksi täyttä vapaata päivää).

Suorittaessani harjoittelua eri maassa, erilaisessa ensihoitojärjestelmässä, ja kun yhteistä kieltä potilaiden kanssa ei aina löydy, osallistuminen hoitotyöhön on hieman erilaista, kuin Suomessa ollessa. Olen kuitenkin päättänyt, että haluan osallistua potilaiden hoitoon niin paljon, kuin tilanteet sen vain sallivat. :) Onneksi ambulanssissa käytettävät hoitolaitteet ovat tuttuja, joten niiden opetteluun ei kuulu tuhottomasti aikaa.

Työvuorojen kulku ja ambulanssin henkilöstö:

Työvuorot alkavat aamuisin joko 08.00 tai 09.00. Ensihoitopalvelun pääasema sijaitsee Mustamäen kaupunginosassa, josta työvaatteiden vaihdon ja ambulanssien varusteiden tarkistamisen jälkeen hajaannutaan eri asemille ympäri kaupunkia.

Ambulanssissa työskentelee kolme henkilöä:
Kuski: ajaa autoa koko vuoron ajan, auttaa hoitovarusteiden kantamisessa, sekä potilaan mahdollisessa kuljetuksessa asunnosta ambulanssin kyytiin. Kuski ei osallistu hoitotoimenpiteisiin.

Assistant nurse: istuu ambulanssin takaosassa olevassa hoitotilassa, suorittaa suurimman osan hoitotoimenpiteistä (mm. pulssin, happiarvon ja verenpaineen mittaus, sydänfilmin ottaminen ja potilaan lääkitseminen jne.) ja potilaan ollessa ambulanssin kyydissä istuu tämän kanssa hoitotilassa kuljetuksen ajan. Assistant nursena voi toimia sairaanhoitaja tai ensihoitaja. Tämä henkilö toimii minun harjoitteluohjaajani!

Team leader: istuu autossa apukuljettajan paikalla. Toimii ns. tiimijohtajana, joka hoitaa potilaan haastattelun (henkilötietojen, taustatietojen ja sen hetkisen ongelman selvittely), tekee päätökset annettavasta hoidosta ja huolehtii keikkojen kirjaamisesta ensihoitokaavakkeelle. Team leader tekee myös joitakin hoitotoimenpiteitä ja tulee tarvittaessa hoitotilaan assistant nursen avustajaksi, jos potilaan hoito vaatii enemmän huomiota ja käsipareja. Team leaderina toimii ensihoitaja, joka on käynyt lisäkoulutuksen tätä hommaa varten.

Ambulanssin takatilassa on siis kovasti tungosta, sillä minäkin istun siellä. :)

Toisin kuin Suomessa, palomiehet ja ensihoitajat eivät työskentele samoilla asemilla. Olen suorittanut kaksi aiempaa ambulanssiharjoitteluani Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pääasemalla Joensuussa, jossa oli jokaiselle vuorolle tehty ns. työvuorosuunnitelma, jota toteutetaan hälytyksien välissä. Suunnitelmaan kuului mm. autojen isommat viikkohuollot/sisäpesut, happipullojen tilaukset ja liikuntakoulutus (jota suoritettiin omatoimisesti mm. aseman kuntosalilla) näin esimerkkeinä. Käytännössä siis päivän ajaksi oli ohjelmaa, eikä asemilla vain lorvittu tai nukuttu silloin, kun hälytyksiä ei ollut. Täällä minulle sanottiin, että voit vapaasti ruoanlaiton ja television katselun lisäksi nukkua, jos haluat. Tämä kuulosti aluksi oudolta ottaen huomioon, minkälaisiin työvuoroihin olen edeltävän kertoman mukaan tottunut.

Tarkoituksenani on muun höpöttelyn ohessa kertoa jokaisesta työvuorosta jotain täällä blogin puolella. Hälytyksistä en tietoturvasyistä ja hyvästä etiikasta johtuen voi kertoa mitään dramaattisia tai tietoturvaa vaarantavia yksityiskohtia, kuten jokainen varmasti ymmärtää. Voin kuitenkin jakaa onnekseni hieman kokemuksia, jotta pääsette kiinni siihen, minkälaista ensihoito täällä Tallinnassa on! Uskon, että varsinkin jo työssä olevia/koulukavereita/tulevia kollegoita nämä asiat kiinnostavat.

Mahdolliset keikkakertomukset ovat osittain hyvin suurpiirteisiä, sillä viroa ja venäjää ymmärtämättömänä aivan kaikki keikkojen yksityiskohdat eivät aina minulle selviä. Ohjaaja kyllä yleensä selostaa minulle pääpiirteissään, mitä vaivoja potilaalla on, mitä haastattelun yhteydessä on käynyt ilmi ja mikä on toimintasuunnitelma ja miksi.

Tämä toivottavasti avaa hieman käsitystä siitä, minkälaista täällä on. :)

"Mutta aattele miten hyvän blogitekstin sie tästä saat!"

Niin. Kun on tyhmä, niin sitten on vaan tyhmä.

Neiti on niin varautunut matkalle lähtöön; tarvittavat lääkkeet on ostettu, pakattavat tavarat on mietitty tarkkaan (ja silti kantamuksia on niin paljon, että selkäranka napsahtaa pian poikki taakan alla), matkaliput on ostettu hyvissä ajoin ja lähtöpäivälle on varattu niin paljon löysää päivän ohjelmien välissä, että ehtii hyvin juna-asemalle ja tapaamaan poikaystävää (myöhemmin S) ennen junan lähtöä.

MUTTA KUN EI.

Summa summarum ja lyhyestä virsi kaunis: tajusin 45 minuuttia ennen junani lähtöä, että minulla ei ole mukana passiani, olen jättänyt oman ja S:n asunnon avaimet S:n asunnolle, kuvittelen passini olevan omalla asunnollani, jonne S sai järjestettyä minulle ja itselleen kyydin (kiitokset vain avoanopille ja tämän miehelle), koska hänellä oli sillä hetkellä ainoat avaimet asuntooni, käännämme asuntoni ylösalaisin, passia ei kuitenkaan löydy, soitan äidilleni Joensuuhun, joka kertoo että passi on siellä, äitini lähettää skannatun kuvan passistani tädilleni, jonka luona olen seuraavan yön, tätini tulostaa lähetetyn kuvan, että olisi edes joku todiste olemassaolevasta passista.

Päästäisitkö sinä tämän näköisen ihmisen kotimaahasi kuudeksi viikoksi? No en minäkään. Alitajunta varmaan halusi passin jäävän kotiin, jotta sekä minä, että tullivirkailija säästymme kiusalliselta tilanteelta.

SINÄ_IDIOOTTI_OLIT_KOTONA_JOULUN_AIKAAN_VIIKON!! Et sitten äidin patisteluista huolimatta voinut tarkistaa niitä laatikoita vielä kertaalleen, että se matkanteon mahdollistava asiakirja olisi edes mukana. Vanhana listojen rakastajana olisit voinut tehdä itsellesi listan tavaroista, jotka tarvitset mukaasi tai etsiä netistä matkaanlähtijän muistilistan.

Onneksi on perhe, joka auttaa kaikenlaisissa tilanteissa. Äitini ja siskoni (ja ilmeisesti 81-vuotias mummoni, go mummo!) olivat tehneet hieman salapoliisityötä passiasioita koskien, joten en ole jäänyt tuleen makaamaan, vaan olemme keksineet sotasuunnitelman huomiseksi:

1. Herätyskello herättää minut huomenna 06.45 _iloisesti_ ihanaan aamuun.
2. Suu mutturassa ja kulmat kurtussa marssin peilin eteen ja totean ilokseni, että näytän aivan petolinnun peräsimeltä. Kiva.
3. Pesen kasvoni siinä toivossa, että tapahtuu elämää suurempi ihme ja näytän upealta passikuvaa varten. Reality check - tyynyn kuva on edelleen poskessa, silmät ovat turvoksissa ja iso finni möllöttää keskellä otsaa. Ei auta.
4. Itketään samalla tavalla hiljaa hetki, kuin puhelinliittymäsotkun kanssa.
5. Suditaan naamaan sen verta meikkiä. että munakoison väriset silmänaluset peittyvät ja pysytään passikuvan virallisten ohjeistuksien sisällä.
6. Kävelen ihan turistina kohti juna-asemaa puhelin kourassa HSL:n reittiopasta töllöttäen ja yritän päästä oikeaan lähijunaan.
7. Saavun toivottavasti ennen kellonlyömää 07.45 Pasilan aseman läheisyyteen ottamaan _onnistunutta_ passikuvaa
8. Kävelen ulos alla olevan näköinen passikuva kourassani ja suuntaan Pasilan poliisiasemalle.
   
9. Tunnen poliisiasemalla itseni rikolliseksi, vaikken mitään ole tehnytkään. Koska poliiseilla nyt vain on sellainen vaikutus aivotoimintaani.
10. Laitan varpaat ja sormet ristiin, toivon pääseväni nopeasti tiskille palveltavaksi
11. Poistun poliisiasemalta väliaikainen passi kourassani.

Minulla on aina ollut jotain ylimaallisia voimia selvitä tämän tyyppisistä pattitilanteista, joten toivotaan että yllä oleva suunnitelma toteutuisi. Pahoittelut kanssamatkustajille läppärin näppäinten aggressiivisesta hakkaamisesta ja kaikille muille lihavoinnin ja capslockin liikakäyttöä.

Kyytityttö

Hei ja tervetuloa!

Olen Marika, 22-vuotias ensihoitaja AMK-tutkintoa suorittava neitokainen Saimaan ammattikorkeakoulusta Lappeenrannasta. Muutin opintojen perässä kaakon kulmalle vuonna 2012. Juureni ovat Pohjois-Karjalan mullissa susirajan tuntumassa.

Suoritan viimeisen, syventävän harjoittelujakson Tallinnan ensihoitopalvelussa 18.1.-28.2.2016 välisenä aikana. Syy miksi tämä blogi on perustettu, on aikomukseni jakaa kokemuksia toisen maan ensihoitopalvelusta, harjoitteluni sujumisesta sekä kommelluksiani yrittäessäni selviytyä vieraassa maassa aivan yksin. (Lue: allekirjoittanut ei ole koskaan matkustanut yksin ulkomaille!)

Toivottavasti viihdyt tämän kuuden viikon repäisyn ajan seurassani. Otan mielelläni vastaan kysymyksiä ja kommentteja liittyen blogiin sisältöön tai omaan opiskeluuni!