"Mutta aattele miten hyvän blogitekstin sie tästä saat!"

Niin. Kun on tyhmä, niin sitten on vaan tyhmä.

Neiti on niin varautunut matkalle lähtöön; tarvittavat lääkkeet on ostettu, pakattavat tavarat on mietitty tarkkaan (ja silti kantamuksia on niin paljon, että selkäranka napsahtaa pian poikki taakan alla), matkaliput on ostettu hyvissä ajoin ja lähtöpäivälle on varattu niin paljon löysää päivän ohjelmien välissä, että ehtii hyvin juna-asemalle ja tapaamaan poikaystävää (myöhemmin S) ennen junan lähtöä.

MUTTA KUN EI.

Summa summarum ja lyhyestä virsi kaunis: tajusin 45 minuuttia ennen junani lähtöä, että minulla ei ole mukana passiani, olen jättänyt oman ja S:n asunnon avaimet S:n asunnolle, kuvittelen passini olevan omalla asunnollani, jonne S sai järjestettyä minulle ja itselleen kyydin (kiitokset vain avoanopille ja tämän miehelle), koska hänellä oli sillä hetkellä ainoat avaimet asuntooni, käännämme asuntoni ylösalaisin, passia ei kuitenkaan löydy, soitan äidilleni Joensuuhun, joka kertoo että passi on siellä, äitini lähettää skannatun kuvan passistani tädilleni, jonka luona olen seuraavan yön, tätini tulostaa lähetetyn kuvan, että olisi edes joku todiste olemassaolevasta passista.

Päästäisitkö sinä tämän näköisen ihmisen kotimaahasi kuudeksi viikoksi? No en minäkään. Alitajunta varmaan halusi passin jäävän kotiin, jotta sekä minä, että tullivirkailija säästymme kiusalliselta tilanteelta.

SINÄ_IDIOOTTI_OLIT_KOTONA_JOULUN_AIKAAN_VIIKON!! Et sitten äidin patisteluista huolimatta voinut tarkistaa niitä laatikoita vielä kertaalleen, että se matkanteon mahdollistava asiakirja olisi edes mukana. Vanhana listojen rakastajana olisit voinut tehdä itsellesi listan tavaroista, jotka tarvitset mukaasi tai etsiä netistä matkaanlähtijän muistilistan.

Onneksi on perhe, joka auttaa kaikenlaisissa tilanteissa. Äitini ja siskoni (ja ilmeisesti 81-vuotias mummoni, go mummo!) olivat tehneet hieman salapoliisityötä passiasioita koskien, joten en ole jäänyt tuleen makaamaan, vaan olemme keksineet sotasuunnitelman huomiseksi:

1. Herätyskello herättää minut huomenna 06.45 _iloisesti_ ihanaan aamuun.
2. Suu mutturassa ja kulmat kurtussa marssin peilin eteen ja totean ilokseni, että näytän aivan petolinnun peräsimeltä. Kiva.
3. Pesen kasvoni siinä toivossa, että tapahtuu elämää suurempi ihme ja näytän upealta passikuvaa varten. Reality check - tyynyn kuva on edelleen poskessa, silmät ovat turvoksissa ja iso finni möllöttää keskellä otsaa. Ei auta.
4. Itketään samalla tavalla hiljaa hetki, kuin puhelinliittymäsotkun kanssa.
5. Suditaan naamaan sen verta meikkiä. että munakoison väriset silmänaluset peittyvät ja pysytään passikuvan virallisten ohjeistuksien sisällä.
6. Kävelen ihan turistina kohti juna-asemaa puhelin kourassa HSL:n reittiopasta töllöttäen ja yritän päästä oikeaan lähijunaan.
7. Saavun toivottavasti ennen kellonlyömää 07.45 Pasilan aseman läheisyyteen ottamaan _onnistunutta_ passikuvaa
8. Kävelen ulos alla olevan näköinen passikuva kourassani ja suuntaan Pasilan poliisiasemalle.
   
9. Tunnen poliisiasemalla itseni rikolliseksi, vaikken mitään ole tehnytkään. Koska poliiseilla nyt vain on sellainen vaikutus aivotoimintaani.
10. Laitan varpaat ja sormet ristiin, toivon pääseväni nopeasti tiskille palveltavaksi
11. Poistun poliisiasemalta väliaikainen passi kourassani.

Minulla on aina ollut jotain ylimaallisia voimia selvitä tämän tyyppisistä pattitilanteista, joten toivotaan että yllä oleva suunnitelma toteutuisi. Pahoittelut kanssamatkustajille läppärin näppäinten aggressiivisesta hakkaamisesta ja kaikille muille lihavoinnin ja capslockin liikakäyttöä.